Päiväkotimme

Päiväkotimme on valmistunut tammikuussa 2007 ja sijaitsee vehreän kuusimetsän läheisyydessä, hyvien ulkoilumaastojen ympäröimänä. Talossamme on tekemisen meininki, kun seitsemään ryhmään jaetut n. 140 lasta touhuavat ja leikkivät.

Päiväkotimme on auki pääsääntöisesti klo.6.15-17.00.   

Päiväkotimme turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä kasvaa itseään ja toisia arvostava, elämästä nauttiva lapsi. Lähdekorven päiväkoti on paikka, jossa lapsen ja aikuisen on hyvä olla sekä mahdollisuus oppia edellytystensä mukaan. Meillä on tilaa tunteille, ilmaisulle sekä omalle ajattelulle. Oppiminen ja oivaltaminen tapahtuu yhdessä toimimalla, kokeilemalla ja ihmettelemällä. Kasvamme samalla vastuullisuuteen ja harjoittelemme vuorovaikutustaitoja.

Toiminnassamme on keskeistä leikinomaisuus, elämyksellisyys sekä tekemisen ja oivaltamisen ilo. Lisäksi opettelemme kestävän elämän pelisääntöjä luontoa seuraten, kunnioittaen ja arvostaen, osana sitä.

 

 


 

Päiväkotimme ryhmät:

Sammaltassut

Tuohitossut

Vaapukkavarpaat

Kanervahuput 

Naavanutut  (kerho/päiväkotiryhmä)

Kaarnakäpälät (esiopetusryhmä)

Havuhatut

Ryhmien tarkempiin esittelyihin ja toimintaan pääset linkkien kautta tai klikkaamalla päävalikosta Ryhmät